Topinpuisto

 
 

Topinojankaaren rakentaminen etenee Topinpuistossa

17.12.2024

Topinpuiston kiertotalouskeskus saa entistä sujuvammat kulkuyhteydet, kun Turun kaupungin rakennuttama Topinojankaari valmistuu keväällä 2026. Pitkäsaarenkadun ja Silakadun kanssa risteävä uusi katu ja kiertoliittymä sujuvoittavat alueen liikennettä ja helpottavat myös erikoiskuljetusten liikkumista alueella.

Rakennusurakka kilpailutettiin kahdesti, sillä molemmista hankintapäätöksistä tehtiin valitus markkinaoikeuteen. Ensimmäisen valituksen jälkeen Turun kaupunki päätti keskeyttää hankinnan ja kilpailuttaa urakan uudelleen. Markkinaoikeus hylkäsi toisesta hankintapäätöksestä tehdyn valituksen, joten sopimus päästään allekirjoittamaan heti alkuvuodesta. Työt saa aloittaa urakkasopimuksen allekirjoittamisen jälkeen ja koko urakan tulee olla valmis keväällä 2026.

– Hienoa vihdoin saada urakka käyntiin ja eteenpäin. Tarkoitus on kuitenkin parantaa alueen liikennöitävyyttä ja sujuvat liikennejärjestelyt luovat myös turvallisuutta alueelle, iloitsee Turun kaupungin vastaava rakennuttaja Niina Oksanen.

Turun kaupungin urakkaan kuuluvat Topinojankaaren ja Topinojankierron eli uuden kiertoliittymän rakentaminen, Pitkäsaarenkadun ja Silakadun saneeraus sekä esikuormituspenkereen ja pilaristabilointien rakentaminen.

Turun Kehätien eli E18-tien varrella sijaitsevasta Topinpuiston kiertotalouskeskuksesta on nopeat yhteydet satamaan, julkisen liikenteen solmukohtiin sekä Turun lentoasemalle. Topinpuistossa liikkuu arkipäivisin noin 1000 ajoneuvoa. Uudet liikennejärjestelyt tekevät alueella liikkumisesta entistä turvallisempaa, kun raskaalle kalustolle saadaan lisää tilaa ja kevyen liikenteen väylät uusitaan.

 

 

Puheenvuoro

10.8.2026

Ala, joka yllätti monipuolisuudellaan – Asko Matin kiertotalouden parissa

Ekopartnerit Turku oy:n tuotantopäällikkö Asko Matin ei alun perin suunnitellut uraa jätehuollon parissa. Sattumalta alkanut työ johti kuitenkin vastuulliseen rooliin...

Lue lisää

 

Puheenvuoro

3.8.2026

Sattumasta suunta – Ossi Lehtosen ura kasvoi biokaasulaitoksen mukana

Kun Turun Topinojalle alkoi nousta biokaasulaitos, Ossi Lehtonen päätti tarttua tilaisuuteen. Lähes 20 vuotta myöhemmin hän johtaa samaa laitosta, biojätteet ja...

Lue lisää

 

Tapahtuma

13.7.2026

Hulevesien hallinta yritysalueilla – tervetuloa Topinpuisto-päivään 18.9.2026!

Tervetuloa syksyn Topinpuisto-päivään! Perjantaina 18.9.2026 klo 8.30–11.15 | Vierailukeskus Joki, Cave-teatteri (Lemminkäisenkatu 12b, Turku) Topinpuisto-päivässä sukelletaan tuttuun tapaan ajankohtaisten kiertotalousteemojen...

Lue lisää

Yksityisyyden yleiskatsaus / Privacy Overview

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi, ja ne suorittavat toimintoja, kuten tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme, ja auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat pidät kiinnostavimpana ja hyödyllisimpana.

This website uses cookies so that we can provide you with the best user experience possible. Cookie information is stored in your browser and performs functions such as recognising you when you return to our website and helping our team to understand which sections of the website you find most interesting and useful.