30.9.2021 | Topinpuiston kiertotalousverkosto
Topinpuiston alueen jätevesiä tutkittiin Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) Topinojan jätekeskuksen tasausaltaalta jätevesiverkostoon lähtevästä vedestä syksyllä 2020. Tarkoituksena oli määritellä alueella syntyvien jäte- ja hulevesien haitallisten aineiden pitoisuuksia ja suunnitella vähentämistoimenpiteitä. Tutkimuksen lopputuloksia esitetään virtuaalisessa loppuseminaarissa pe 29.10.2021 klo 9-12.
Turun ammattikorkeakoulun koordinoiman haitallisiin aineisiin keskittyvät SourceTrack -hankkeen tavoitteena oli mm. pilotoida SYKE:n jätevesitilinpidon työkalua ensimmäistä kertaa haitallisten aineiden päästöjen määrälliseen arviointiin. Hankkeessa otettiin näytteitä jätevesiverkostosta sekä teollisuusyritysten jätevesistä.
Kemikaalien käyttötietojen sekä teollisuus- ja asuinjätevesien haitta-ainepitoisuuksien vertailun pohjalta tunnistettiin aineiden päästölähteitä. Topinpuistossa selvitettäviä haitta-aineita ovat ftalaatit, perfluoratut yhdisteet (PFAS), alkyylifenolit ja raskasmetallit.
Isoimman vähennyspotentiaalin löytäminen auttaa kohdentamaan toimenpiteet oikein ja kustannustehokkaasti. Tuloksena saadaan myös arvio teollisuuden ja asuinjätevesien päästöjen merkityksestä suhteessa jätevedenpuhdistamojen kokonaiskuormaan.
Tutustu tapahtuman ohjelmaan ja Ilmoittaudu mukaan ti 26.10. mennessä.
Lisätietoja tapahtumasta täältä.
Puheenvuoro
10.8.2026
Ekopartnerit Turku oy:n tuotantopäällikkö Asko Matin ei alun perin suunnitellut uraa jätehuollon parissa. Sattumalta alkanut työ johti kuitenkin vastuulliseen rooliin...
Puheenvuoro
3.8.2026
Kun Turun Topinojalle alkoi nousta biokaasulaitos, Ossi Lehtonen päätti tarttua tilaisuuteen. Lähes 20 vuotta myöhemmin hän johtaa samaa laitosta, biojätteet ja...
Tapahtuma
13.7.2026
Tervetuloa syksyn Topinpuisto-päivään! Perjantaina 18.9.2026 klo 8.30–11.15 | Vierailukeskus Joki, Cave-teatteri (Lemminkäisenkatu 12b, Turku) Topinpuisto-päivässä sukelletaan tuttuun tapaan ajankohtaisten kiertotalousteemojen...