Topinpuisto

 
 

Topinpuistossa selvitettiin jätevesien haitta-aineita – Tervetuloa kuulemaan tuloksia hankkeen loppuseminaariin 29.10

30.9.2021 | Topinpuiston kiertotalousverkosto

Topinpuiston alueen jätevesiä tutkittiin Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) Topinojan jätekeskuksen tasausaltaalta jätevesiverkostoon lähtevästä vedestä syksyllä 2020. Tarkoituksena oli määritellä alueella syntyvien jäte- ja hulevesien haitallisten aineiden pitoisuuksia ja suunnitella vähentämistoimenpiteitä. Tutkimuksen lopputuloksia esitetään virtuaalisessa loppuseminaarissa pe 29.10.2021 klo 9-12.

Turun ammattikorkeakoulun koordinoiman haitallisiin aineisiin keskittyvät SourceTrack -hankkeen tavoitteena oli mm. pilotoida SYKE:n jätevesitilinpidon työkalua ensimmäistä kertaa haitallisten aineiden päästöjen määrälliseen arviointiin. Hankkeessa otettiin näytteitä jätevesiverkostosta sekä teollisuusyritysten jätevesistä.

Kemikaalien käyttötietojen sekä teollisuus- ja asuinjätevesien haitta-ainepitoisuuksien vertailun pohjalta tunnistettiin aineiden päästölähteitä. Topinpuistossa selvitettäviä haitta-aineita ovat ftalaatit, perfluoratut yhdisteet (PFAS), alkyylifenolit ja raskasmetallit.

Isoimman vähennyspotentiaalin löytäminen auttaa kohdentamaan toimenpiteet oikein ja kustannustehokkaasti. Tuloksena saadaan myös arvio teollisuuden ja asuinjätevesien päästöjen merkityksestä suhteessa jätevedenpuhdistamojen kokonaiskuormaan.

Tutustu tapahtuman ohjelmaan ja Ilmoittaudu mukaan ti 26.10. mennessä.

Lisätietoja tapahtumasta täältä.

 

Uutinen

10.4.2025

Topinpuiston uutiskirje 1/2025

Topinpuiston uutiskirje kokoaa yhteen Topinpuiston kiertotalouskeskuksen ajankohtaiset uutiset ja puheenvuorot.   Haluatko saada Topinpuiston ajankohtaisimmat uutiset ja puheenvuorot jatkossa suoraan sähköpostiisi? Tilaa...

Lue lisää

 

Uutinen

9.4.2025

Topinpuisto edistää yritys-oppilaitosyhteistyötä kansainvälisessä hankkeessa

Topinpuiston oppimisympäristö on mukana kansainvälisessä Erasmus+-rahoitteisessa BECOME-hankkeessa, jonka tavoitteena on vahvistaa kiertotalouden asiantuntijoiden vihreitä taitoja luomalla oppimisyhteisöjä ja edistämällä yhteistyötä...

Lue lisää

 

Uutinen

27.3.2025

Uudelleenkäytöstä voi kehittää menestyvää liiketoimintaa

Lounais-Suomen Jätehuolto, Turun Ekotori ja Business Turku järjestivät työpajan, jossa yritykset ja muut toimijat pohtivat, miten materiaalien uudelleenkäytöstä syntyy liiketoimintaa....

Lue lisää

Yksityisyyden yleiskatsaus / Privacy Overview

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi, ja ne suorittavat toimintoja, kuten tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme, ja auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat pidät kiinnostavimpana ja hyödyllisimpana.

This website uses cookies so that we can provide you with the best user experience possible. Cookie information is stored in your browser and performs functions such as recognising you when you return to our website and helping our team to understand which sections of the website you find most interesting and useful.