Topinpuisto

 
 

Kaivoasema sai tukea liiketoiminnan kehittämiseen Topinpuiston kiertotaloussparrauksen avulla

31.3.2021 | Topinpuiston kiertotalousverkosto

Kaivoasema osallistui alkuvuonna järjestettyyn Topinpuiston kiertotaloussparraukseen. Muun muassa erotuskaivojen jätteitä käsittelevä yritys etsi tukea liiketoimintansa laajentamisen suunnitteluun ja jätteiden vastaanoton kehittämiseen. Sparrauksen tuloksena syntyi selkeä toimintasuunnitelma, jonka kanssa edetä tulevina vuosina. Haussa on nyt uusi ja toimivampi tontti, jossa laajentaa yritystoimintaa.

—Kiertotaloussparraukseen osallistuminen oli aivan uudenlainen kokemus yrityksellemme. Vanhan koulukunnan yrittäjänä liiketoiminnan kehittämistä tehdään jatkuvasti omissa ajatuksissa. On tärkeää saada siirrettyä nämä ajatukset ja suunnitelmat paperille ja kehittää niitä yhdessä asiantuntijoiden ja asiakkaiden kanssa, summaa Kaivoaseman toimitusjohtaja Seppo Jortikka.

Vuonna 2007 perustettu Kaivoasema vastaanottaa ja käsittelee Topinpuistossa tällä hetkellä rasvan-, hiekan- ja öljynerotuskaivojen sekä sadevesikaivojen jätteitä. Asiakkaita ovat muun muassa Turun seudulla toimivat ympäristöalan yritykset ja maanrakennusliikkeet.

Tavoitteena laajentaa jätteiden vastaanottoa uudella tontilla

Kaivoasemaa sparrattiin kahden työpajan ja virtuaalisen työmaavierailun avulla. Tavoitteena oli rakentaa Kaivoaseman kanssa yhdessä tunnistettujen kehityskohteiden ratkaisemiseen selkeä toimintasuunnitelma, jonka kanssa edetä.  Aluksi kartoitettiin yrityksen nykytoimintaa ja tunnistettiin tulevaisuuden kehitystarpeita. Sparrauksen vetäjänä toimi kiertotalouden konsultointia tarjoava Ethica.

—Kaivoaseman tavoitteena on laajentaa toimintaa ja saada se suojaan katoksen alle. Lisäksi suunnitelmissamme on lisätä edelleen vastaanotettavien jätejakeiden määrää, kertoo Jortikka.

Kaivoaseman toiminnan kehittyminen edellyttää, että toiminnalle löydetään uusi, toimivampi tontti.

—Siirtyessämme uudelle tontille on tärkeää huomioida toimintamme ympäristöaspektit kokonaisvaltaisesti jo suunnittelu- ja kaavoitusvaihteessa. Seuraavana askeleena onkin selvittää tulevan tontin tarkemmat tiedot ja suunnitella toimintaa sen mukaisesti. Keskustelut tästä on jo aloitettu, kertoo Jortikka.

Kiertotaloussparraus tarjoaa oman polun kiertotalouteen, asiakkaita unohtamatta

Topinpuiston sparrauspalvelun tarkoituksena on kehittää kiertotalouden innovaatioita ja palveluja. Sparrauspalvelu on suunnattu yrityksille ja yhteisöille, jotka etsivät uusia avauksia tai haluavat kehittää jo olemassa olevaa kiertotalouden ideaa tai ideoita.

Kaivoaseman sparraukseen osallistui Jortikan lisäksi yrityksen asiakkaita. Noin kaksi kuukautta kestävään sparraukseen oli Jortikan mukaan kannattava sitoutua.

—Oli erittäin antoisaa ottaa myös asiakkaamme mukaan suunnittelutyöhön. Teemme kuitenkin tätä hyvin läheisesti yhteistyössä asiakkaiden kanssa, ja heidän näkemyksensä toimintamme kehittämisestä ovat arvokkaita. Kiertotaloussparraus eteni kokonaisuudessaan sujuvasti. Suosittelen sparrausta muillekin yrittäjille, kertoo Jortikka.

Lue lisää kiertotaloussparrauksesta Topinpuiston verkkosivuilta.

Kiertotaloussparraus toteutettiin osana 6Aika: ILPO ilmastopositiiviset yritysalueet ja arvoketjut -hanketta.

 

Uutinen

10.4.2025

Topinpuiston uutiskirje 1/2025

Topinpuiston uutiskirje kokoaa yhteen Topinpuiston kiertotalouskeskuksen ajankohtaiset uutiset ja puheenvuorot.   Haluatko saada Topinpuiston ajankohtaisimmat uutiset ja puheenvuorot jatkossa suoraan sähköpostiisi? Tilaa...

Lue lisää

 

Uutinen

9.4.2025

Topinpuisto edistää yritys-oppilaitosyhteistyötä kansainvälisessä hankkeessa

Topinpuiston oppimisympäristö on mukana kansainvälisessä Erasmus+-rahoitteisessa BECOME-hankkeessa, jonka tavoitteena on vahvistaa kiertotalouden asiantuntijoiden vihreitä taitoja luomalla oppimisyhteisöjä ja edistämällä yhteistyötä...

Lue lisää

 

Uutinen

27.3.2025

Uudelleenkäytöstä voi kehittää menestyvää liiketoimintaa

Lounais-Suomen Jätehuolto, Turun Ekotori ja Business Turku järjestivät työpajan, jossa yritykset ja muut toimijat pohtivat, miten materiaalien uudelleenkäytöstä syntyy liiketoimintaa....

Lue lisää

Yksityisyyden yleiskatsaus / Privacy Overview

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi, ja ne suorittavat toimintoja, kuten tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme, ja auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat pidät kiinnostavimpana ja hyödyllisimpana.

This website uses cookies so that we can provide you with the best user experience possible. Cookie information is stored in your browser and performs functions such as recognising you when you return to our website and helping our team to understand which sections of the website you find most interesting and useful.