Topinpuisto

 
 

Pikkuvihreä haluaa kehittää kuivakäymälän palvelukonseptia

6.6.2022 | Topinpuiston kiertotalousverkosto

Pikkuvihreä on kolme vuosikymmentä toiminut rymättyläläinen kuivakäymälöiden valmistukseen ja myyntiin erikoistunut perheyritys. Erilaiset käymäläratkaisut toteutetaan pitkälti räätälöidysti yhdessä asiakkaiden kanssa, ja Pikkuvihreän kuivakäymälöitä voikin löytää ympäri maailman. 

Yritys lähti hakemaan Topinpuiston kiertotaloussparrauksesta ideoita uuden palvelun kehittämiseen, markkinointiin ja palvelutarpeiden kartoittamiseen. Sparrauksesta haluttiin myös löytää keinoja viestintään yrityksille ja kuluttajille: kuivakäymälät ovat ympäristön kannalta hyvä vaihtoehto, ja tätä viestiä Pikkuvihreästä halutaan tuoda paremmin esille.  

Kuivakäymäläpalvelut osaksi liiketoimintaa 

Pikkuvihreä haluaa tuoda kuivakäymälöiden suunnittelun ja toimituksen lisäksi niihin liittyvät palvelut osaksi liiketoimintaansa. Sparrauksessa selvitettiin, millaisia tarpeita asiakkaalla voisi olla palvelulle, ideoitiin erilaisten palvelupakettien sisältöä ja luotiin yritykselle ehdotus toimintasuunnitelmasta palvelun toteuttamiseksi.  

Loppukäyttäjän tarpeita kartoitettiin esimerkiksi kuivakäymälän käytön helppouden, mukavuuden ja turvallisuuden osalta. Hyvin suunniteltu käymäläpalvelu näyttäytyy käyttäjälle toimivana, luotettavana ja ympäristön kannalta kestävänä vaihtoehtona. 

– Tämä sparraus oli meille helppo osallistua, ja saimme paljon arvokkaita ideoita ja ajatuksia alaamme jollakin tavalla sivuavilta henkilöiltä. Jatkokehityksen kannalta oli myös tärkeää saada vahvistusta omille ajatuksillemme siitä, että kuivakäymälöiden palvelukonseptille voisi hyvinkin löytyä kysyntää, kertoo Minna Palo Pikkuvihreästä. 

Kuivakäymälä on tärkeää nähdä myös kiertotaloutta tukevana ratkaisuna  

Pikkuvihreä haluaa lisätä tietoutta kuivakäymälöiden positiivisista ympäristövaikutuksista sekä niiden merkityksestä kiertotaloutta tukevana ratkaisuna. Käymäläjätettä ei kannata polttaa, vaan kompostoituna se voidaan hyödyntää maanparannusaineena. Kuivakäymälä helpottaa myös jätevesien käsittelyä. Kuivakäymälöiden konkreettisten ilmastovaikutusten eli hiilijalanjäljen ja positiivisen hiilikädenjäljen selvittäminen tukisivat viestintää. 

Kuivakäymälät ovat tuttu osa suomalaista festari- ja kesämökkikulttuuria, mutta siitä huolimatta sana ”huussi” ei aina herätä ihmisissä mukavia mielikuvia. Erilaisille käymäläratkaisuille on vakiintunut nimiä alalla toimivien yritysten mukaisesti. Voisiko ”pikkuvihreä” olla tulevaisuudessa synonyymi siisteille ja hyvin hoidetuille kuivakäymäläpalveluille? 

Topinpuiston kiertotaloussparraus auttaa yrityksiä ja organisaatioita löytämään oman polkunsa kiertotalouden liiketoiminnassa. Palvelussa ideoidaan, suunnitellaan ja kehitetään olemassa olevia sekä uusia kiertotalouden mukaisia tuotteita ja palveluita. Tavoitteena on edistää kiertotalouteen perustuvan palvelun tai tuoteidean jalostamista ja tuotteistamista yrityksissä. 

Pikkuvihreä – kuivakäymälöiden ja jäteveden ammattilainen https://pikkuvihrea.fi

Kiertotaloussparraukseen ja palvelun esimerkkeihin voit tutustua Topinpuiston sivuilla 

Kuva: Pikkuvihreä 

 

Uutinen

10.4.2025

Topinpuiston uutiskirje 1/2025

Topinpuiston uutiskirje kokoaa yhteen Topinpuiston kiertotalouskeskuksen ajankohtaiset uutiset ja puheenvuorot.   Haluatko saada Topinpuiston ajankohtaisimmat uutiset ja puheenvuorot jatkossa suoraan sähköpostiisi? Tilaa...

Lue lisää

 

Uutinen

9.4.2025

Topinpuisto edistää yritys-oppilaitosyhteistyötä kansainvälisessä hankkeessa

Topinpuiston oppimisympäristö on mukana kansainvälisessä Erasmus+-rahoitteisessa BECOME-hankkeessa, jonka tavoitteena on vahvistaa kiertotalouden asiantuntijoiden vihreitä taitoja luomalla oppimisyhteisöjä ja edistämällä yhteistyötä...

Lue lisää

 

Uutinen

27.3.2025

Uudelleenkäytöstä voi kehittää menestyvää liiketoimintaa

Lounais-Suomen Jätehuolto, Turun Ekotori ja Business Turku järjestivät työpajan, jossa yritykset ja muut toimijat pohtivat, miten materiaalien uudelleenkäytöstä syntyy liiketoimintaa....

Lue lisää

Yksityisyyden yleiskatsaus / Privacy Overview

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi, ja ne suorittavat toimintoja, kuten tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme, ja auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat pidät kiinnostavimpana ja hyödyllisimpana.

This website uses cookies so that we can provide you with the best user experience possible. Cookie information is stored in your browser and performs functions such as recognising you when you return to our website and helping our team to understand which sections of the website you find most interesting and useful.