Topinpuisto

 
 

Topinpuistoon tulee poistotekstiilien jalostuslaitos

11.1.2022 | Topinpuiston kiertotalousverkosto

Business Finland on myöntänyt Lounais-Suomen Jätehuollolle (LSJH) kiertotalouden investointiavustusta Turun Topinpuiston täyden mittakaavan poistotekstiilin jalostuslaitoksen rakentamiseen. Laitoksen valmistumisen myötä Suomesta tulee maailman ensimmäinen maa, jossa kuluttajapoistotekstiilit saadaan maanlaajuisesti uudelleenkäyttöön ja kierrätykseen.

Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) on saanut Business Finlandilta kiertotalouden investointiavustusta Turun Topinpuistoon rakennettavaa poistotekstiilin täyden mittakaavan jalostuslaitosta varten. Investointi on noin 20,5 miljoonaa euroa ja kiertotalousavustuksen osuus noin 5,2 miljoonaa euroa.

– Poistotekstiilin jalostuslaitoksen rakentaminen mahdollistaa sen, että Suomesta tulee maailman ensimmäinen maa, jossa kuluttajapoistotekstiilit saadaan maanlaajuisesti uudelleenkäyttöön ja kierrätykseen, LSJH:n toimitusjohtaja Jukka Heikkilä iloitsee.

Poistotekstiilin jalostuslaitoksessa käsiteltävä materiaali on kotitalouksien poistotekstiiliä, jota jätelaitokset ovat yhteistyössä keränneet alueiltaan. LSJH vastaa keräyksen järjestämisestä alueellaan sekä valtakunnallisesta toimintamallista ja poistotekstiilin keräyksen kehittämisestä yhteistyössä muiden Suomen kuntien omistamien jätelaitosten kanssa.

Poistotekstiilin jalostuslaitoksessa kuluttajapoistotekstiili lajitellaan osin automatisoidulla lajittelulinjastolla eri materiaalilajeihin, joista osa ohjataan uudelleenkäyttöön sellaisenaan ja osasta jalostetaan mekaanisesti kierrätyskuitua. Kuitua voidaan käyttää raaka-aineena uusien tuotteiden, kuten langan, erilaisten kuitukangasmateriaalien, eristeiden ja täytteiden, akustiikkalevyjen, suodatinkankaiden ja komposiittien valmistukseen.

Kotimainen tekstiiliekosysteemi synnyttäisi jopa 17 000 uutta työpaikkaa

Esisuunnitelma poistotekstiilin jalostuslaitoksesta on tehty investointisuunnitelman yhteydessä.

– Seuraavaksi laadimme ympäristölupahakemuksen ja tarvittavat rakennussuunnitelmat. Rakentamaan päästään arviolta ensi vuonna. Tavoite on, että laitos saataisiin käyttöön vuoden 2025 aikana, Heikkilä pohtii.

Jalostuslaitoksen arvioidaan vuonna 2025 työllistävän noin 100 henkilöä. Työllisyysvaikutukset ovat moninkertaiset avatun kierrätyskuidun lopputuotemarkkinoilla. Uuden kotimaisen tekstiiliekosysteemin arvioidaan Teknologian tutkimuskeskus VTT:n laskelmien pohjalta synnyttävän Suomeen jopa 17 000 uutta työpaikkaa.

Lue LSJH:n tiedote

 

Uutinen

10.4.2025

Topinpuiston uutiskirje 1/2025

Topinpuiston uutiskirje kokoaa yhteen Topinpuiston kiertotalouskeskuksen ajankohtaiset uutiset ja puheenvuorot.   Haluatko saada Topinpuiston ajankohtaisimmat uutiset ja puheenvuorot jatkossa suoraan sähköpostiisi? Tilaa...

Lue lisää

 

Uutinen

9.4.2025

Topinpuisto edistää yritys-oppilaitosyhteistyötä kansainvälisessä hankkeessa

Topinpuiston oppimisympäristö on mukana kansainvälisessä Erasmus+-rahoitteisessa BECOME-hankkeessa, jonka tavoitteena on vahvistaa kiertotalouden asiantuntijoiden vihreitä taitoja luomalla oppimisyhteisöjä ja edistämällä yhteistyötä...

Lue lisää

 

Uutinen

27.3.2025

Uudelleenkäytöstä voi kehittää menestyvää liiketoimintaa

Lounais-Suomen Jätehuolto, Turun Ekotori ja Business Turku järjestivät työpajan, jossa yritykset ja muut toimijat pohtivat, miten materiaalien uudelleenkäytöstä syntyy liiketoimintaa....

Lue lisää

Yksityisyyden yleiskatsaus / Privacy Overview

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi, ja ne suorittavat toimintoja, kuten tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme, ja auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat pidät kiinnostavimpana ja hyödyllisimpana.

This website uses cookies so that we can provide you with the best user experience possible. Cookie information is stored in your browser and performs functions such as recognising you when you return to our website and helping our team to understand which sections of the website you find most interesting and useful.