Topinpuisto

 
 

Topinpuistossa selvitetään jätevesien haitta-ainekuormitusta

11.11.2020 | Topinpuiston kiertotalousverkosto

Topinpuiston alueen jätevesiä tutkitaan Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) Topinojan jätekeskuksen tasausaltaalta jätevesiverkostoon lähtevästä vedestä. Tarkoituksena on määritellä alueella syntyvien jäte- ja hulevesien haitallisten aineiden pitoisuuksia ja suunnitella vähentämistoimenpiteitä. Selvitettäviä haitta-aineita ovat ftalaatit, perfluoratut yhdisteet (PFAS), alkyylifenolit ja raskasmetallit.

Topinpuiston ensimmäiset kaksi vuorokausinäytettä käytiin keräämässä jätekeskuksen mittaus- ja näytteenottorakennuksesta lokakuussa, ja marraskuussa tehdään vielä yksi vuorokausinäytteenotto. Tuloksia on odotettavissa ensi vuoden puolella (juttu jatkuu kuvan jälkeen).

Näytteenoton toteuttaa Turun ammattikorkeakoulu. Kuvassa AMK:n projektikoordinaattori Eemeli Huhta.

 

Oman haasteensa kohteen jätevesien sisältämien haitta-aineiden päästölähteiden tunnistamiseen tuo se, että LSJH:n tasausaltaan kautta jätevesiviemäriverkostoon kulkee myös alueen muiden toimijoiden jätevesiä. Tämä otetaan huomioon tuloksia tulkittaessa.

Selvitys toteutetaan osana Source Track -hanketta, jonka tavoitteena on kehittää SYKE:n toteuttamaa jätevesien tilinpitotyökalua siten, että sillä voitaisiin määritellä toimialoille keskimääräiset haitallisten aineiden päästömäärät. Hankkeessa tunnistetaan yhdessä yritysten ja vesihuoltolaitoksen kanssa toimialakohtaiset päästövähennystoimenpiteet, sekä arvioidaan niiden vaikutusta. Tulokset auttavat löytämään paikkoja, joissa haitallisten aineiden määriä voitaisiin vähentää.

Isoimman vähennyspotentiaalin löytäminen auttaa kohdentamaan toimenpiteet oikein ja kustannustehokkaasti. Tuloksena saadaan myös arvio teollisuuden ja asuinjätevesien päästöjen merkityksestä suhteessa jätevedenpuhdistamojen kokonaiskuormaan.

Source Track -hankkeen toteuttavat yhteistyössä Turun Seudun Puhdistamo Oy, Turun Vesihuolto Oy, Turun ammattikorkeakoulu ja Suomen ympäristökeskus (SYKE). Hankkeeseen osallistuu toimijoita jätehuollon lisäksi mm. lääketeollisuudesta ja metalliteollisuudesta. Hanke toteutetaan 1.1.2020 – 30.6.2021 osana Ympäristöministeriön käynnistämää vesiensuojelun tehostamisohjelmaa.

Lisätietoja

Elina Wikström
Ympäristöasiantuntija
Lounais-Suomen Jätehuolto
elina.wikstrom@lsjh.fi
puh. 040 832 3950

 

 

Puheenvuoro

10.2.2026

Topinpuisto rakentaa kestävää tulevaisuutta oppimisyhteistyön kautta

Topinpuiston yritykset sekä kiertotalousverkoston yhteistyön ja osaamisen kehittäminen olivat tarkastelun kohteena Turun ammattikorkeakoulun ja Turun kaupungin Sustis-opintojaksolla, jossa opiskelijat ratkoivat...

Lue lisää

 

Puheenvuoro

26.1.2026

Topinpuisto osana kiertotalouden tulevaisuutta

Topinpuiston yritykset sekä kiertotalousverkoston yhteistyön ja osaamisen kehittäminen olivat tarkastelun kohteena Turun ammattikorkeakoulun ja Turun kaupungin Sustis-opintojaksolla, jossa opiskelijat ratkoivat...

Lue lisää

 

Uutinen

15.1.2026

Kaatopaikkakaasufoorumi yhdistää kaatopaikkakaasun asiantuntijat ja osaamisen

Suomen Biokierto ja Biokaasu ry, Hämeen ammattikorkeakoulu, Kiertokaari Oy, Jätekukko Oy ja Lounais-Suomen Jätehuolto Oy ovat perustaneet Kaatopaikkakaasufoorumin edistämään alan toimijoiden...

Lue lisää

Yksityisyyden yleiskatsaus / Privacy Overview

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi, ja ne suorittavat toimintoja, kuten tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme, ja auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat pidät kiinnostavimpana ja hyödyllisimpana.

This website uses cookies so that we can provide you with the best user experience possible. Cookie information is stored in your browser and performs functions such as recognising you when you return to our website and helping our team to understand which sections of the website you find most interesting and useful.