27.5.2021 | Topinpuiston kiertotalousverkosto
Turun Ekotori osallistui Topinpuiston kiertotalousparraukseen kuluneen kevään aikana. Kierrätystuotteita toimipisteissään myyvä Ekotori lähti mukaan kehittämään palvelujaan, kuten LSJH:n Topinojan lajitteluasemalla sijaitsevaa Uusix-konttia, jonne lajitteluaseman asiakkaat voivat luovuttaa hyväkuntoiset tavarat omia kotitalousjätteitä tuodessaan. Sparrauksen tuloksena syntyi muun muassa tarve siirtää Uusix-kontti entistä saavutettavampaan paikkaan ja kehittää konttiin liittyvää yhteistä viestintää.
Vuonna 1998 perustetun Turun Ekotorin toiminnan ytimessä on uudelleenkäytön edistäminen. Kahden Turussa sijaitsevan kierrätyskeskuksen kautta uuden elämän saavat vuosittain noin 170 000 sähkölaitetta, polkupyörää, huonekalua ja muuta esinettä. Vastaanotetut esineet tarkistetaan ja osa huolletaan myyntikuntoon.
Ekotori myös vastaanottaa jonkin verran asiakkaiden jätteitä, kuten esimerkiksi tuottajavastuun alaista sähkö- ja elektroniikkaromua, ja tekee yhteistyötä muiden seudun jätealan toimijoiden kanssa.
–Olemme tärkeä kolmannen sektorin työllistäjä. Vuositasolla meillä työskentelee 250 henkilöä, joista osa on vakituisena ja osa työllistettynä palkkatuella, työkokeilussa tai kuntouttavan työtoiminnan asiakkaana, kertoo Turun Ekotorin lähiesimies Pinja Keinänen.
Kiertotaloussparrauksessa keskityttiin muun muassa kehittämään Ekotorin Topinojan lajitteluasemalla sijaitsevan kierrätyskontin toimivuutta. Kyseessä on Ekotorin ja LSJH:n yhteispalvelu, jossa lajitteluaseman asiakkaat voivat vielä viime hetkellä luovuttaa hyväkuntoiset tavarat kiertoon omia kotitalousjätteitä tuodessaan.
Ekotorin henkilöstö käy noin kerran viikossa arvioimassa konttiin jätetyt tavarat ja ottavat hyvälaatuisiksi todetut mukaansa myytäväksi kierrätyskeskuksissa. Uusix-kontti on ollut toimiva ratkaisu, mutta sitä kautta kiertoon päätyvää tavaraa voisi olla vielä enemmänkin.
–Uusix-kontin prosessia on tarkoitus hioa ja jatkokehittää. Keskusteluissa on ollut esimerkiksi tarve siirtää kontin paikka niin, että se sijaitsee jo ennen lajitteluaseman kassatoimintoja. Uudella sijoittelulla kontti saattaisi tavoittaa enemmän ihmisiä.
Suunnitelmissa on järjestää kokeilu, jossa Ekotorin henkilöstöä on aktiivisesti arvioimassa konttiin tuotavia esineitä ja myös kertomassa palvelusta lajitteluasemalla asioiville asukkaille.
–Tavoitteena on nyt luoda yhteinen tavoitetila Ekotorin, LSJH:n ja Turun kaupungin välille, jotta voimme parantaa palveluitamme mahdollisimman hyväksi. Suunnitelmissamme on muun muassa lisätä yhteistä viestintää niin, että lajitteluaseman asiakkaat löytävät Uusix-kontin paremmin ja ymmärtävät sen arvon, linjaa Keinänen.
Ekotori lähti innokkaasti mukaan kehittämään toimintaansa kiertotaloussparrauksen avulla. Vaikka perustoiminta on pysynyt pitkään samana, uusia avauksia etsitään jatkuvasti.
–Kiertotaloussparraus antoi mahdollisuuden keksiä villejäkin ideoita siitä, mitä Ekotorin toiminta voisi tulevaisuudessa olla. Yhteiskunnan liikkuessa yhä vahvemmin kohti kiertotaloutta on kierrätyskeskuksenkin pysyttävä vahvasti perässä. Tähän tarvitaan entistä parempaa yhteistyötä muiden paikallisten toimijoiden kanssa, Keinänen jatkaa.
Kiertotaloussparrauksessa tarkasteltiin Ekotorin toimintaa sen tuotteiden, palvelujen ja asiakasprofiilien kautta. Lisäksi tehtiin nykyisen toiminnan tarkka palveluketjuanalyysi. Kartoitusten avulla etsittiin parhaat kehitysideat ja laadittiin toimintasuunnitelman niiden käytännön toteuttamiseen. Sparrauksen vetäjänä toimi kiertotalouden konsultointia tarjoava Ethica.
Lue lisää Turun Ekotorista.
Lue lisää kiertotaloussparrauksesta Topinpuiston verkkosivuilta.
Kiertotaloussparraus toteutettiin osana 6Aika: ILPO ilmastopositiiviset yritysalueet ja arvoketjut -hanketta.
Uutinen
10.4.2025
Topinpuiston uutiskirje kokoaa yhteen Topinpuiston kiertotalouskeskuksen ajankohtaiset uutiset ja puheenvuorot. Haluatko saada Topinpuiston ajankohtaisimmat uutiset ja puheenvuorot jatkossa suoraan sähköpostiisi? Tilaa...
Uutinen
9.4.2025
Topinpuiston oppimisympäristö on mukana kansainvälisessä Erasmus+-rahoitteisessa BECOME-hankkeessa, jonka tavoitteena on vahvistaa kiertotalouden asiantuntijoiden vihreitä taitoja luomalla oppimisyhteisöjä ja edistämällä yhteistyötä...
Uutinen
27.3.2025
Lounais-Suomen Jätehuolto, Turun Ekotori ja Business Turku järjestivät työpajan, jossa yritykset ja muut toimijat pohtivat, miten materiaalien uudelleenkäytöstä syntyy liiketoimintaa....