21.3.2022 | Topinpuiston kiertotalousverkosto
Wanhan Wallankumous on vuodesta 2007 alkaen toiminut perheyritys, joka ostaa ja myy rakennusantiikkia. Rakennusantiikkina yritys käsittelee tällä hetkellä korkeintaan 60-luvun alussa valmistettuja ovia, ikkunoita ja uuneja, sekä jonkin verran myös muita tuotteita ja huonekaluja.
Kiinnostus rakennusantiikin lajittelun kehittämistä, purkutoiminnan arvostuksen lisäämistä sekä toiminnan ilmastovaikutusten selvittämistä kohtaan viitoittivat yrityksen tietä kohti Topinpuiston kiertotaloussparrausta.
Kiertotaloussparraus auttaa yrityksiä ja organisaatioita löytämään oman polkunsa kiertotalouden liiketoiminnassa. Palvelussa ideoidaan, suunnitellaan ja kehitetään olemassa olevia sekä uusia tuotteita ja palveluita.
Materiaalien arvon tunnistaminen kehittää uusiokäyttöä
Wanhan Wallankumous lähti kehittämään ideaa rakennusantiikin erilliskeräyksestä Topinpuiston kiertotalouskeskuksessa. Purkukohteissa syntyy käyttökelpoista materiaalia, joka olisi tärkeää saada jatkokäyttöön. Rakennusantiikkia hyödyntämällä materiaalien elinkaari pitenee, uudistuotannon tarve vähenee ja sitä kautta myös tuotannon päästöt pienenevät.
Lajittelun kehittämiseksi purkajien tietoutta materiaalien arvosta ja arvostusta purkutoimintaa kohtaan tulisi lisätä. Kynnys materiaalien lajitteluun ja uusiokäyttöön madaltuu myös, kun niiden keräys on hyvin organisoitu.
Sparrauksessa pohdittiin, millaisin keinoin osaamista voitaisiin parantaa ja informaatiokanaviksi ideoitiin esimerkiksi aiheeseen pureutuvaa podcastia ja henkilökohtaista neuvontaa esimerkiksi lajitteluasemalla.
Materiaalien uusiokäytöstä syntyy positiivisia ilmastovaikutuksia
Rakennus- ja sisustusalan toimijoista ja harrastajista moni arvostaa tuotteissa ajan patinaa ja yksilöllisyyttä. Rakennusantiikin käyttämisestä syntyy myös positiivisia ilmastovaikutuksia, joita Wanhan Wallankumous haluaa selvittää ja viestiä niistä asiakkaille. Sparrauksessa pohdittiin vaihtoehtoja sille, miten käytännössä voitaisiin laskea ja osoittaa hyöty vanhojen materiaalien uusiokäytöstä.
Vaikutusten arvioinnissa voidaan puhua esimerkiksi hiilikädenjäljestä, kun yritys tarjoaa omalla tuotteellaan tai palvelullaan asiakkaalleen mahdollisuuden pienentää omaa hiilijalanjälkeään.
Sparrauksesta yritys kokee saaneensa hyviä eväitä jatkoon ja ideoiden kehittämiseen, ja yhteistyö eri muodoissaan oli uutta ja innostavaa.
-Sparrausprosessi oli todella positiivinen kokemus, jossa sai katsottua omaa yritystä hieman kauempaa ja erilaisesta näkökulmasta. Sparrauksen kautta sai myös monta tärkeää ja arvokasta kontaktia ja tehtiin suunnitelmia, joista joitakin on jo viety eteenpäin testattavaksi, kertoo Tommi Hämäläinen Wanhasta Wallankumouksesta.
Yrityksen suunnitelmissa on seuraavaksi testata muutamaa ideaa konkreettisesti oppilaitosyhteistyön merkeissä ja osallistua jatkossakin aktiivisesti kiertotalouden tapaamisiin ja tapahtumiin.
Kiertotaloussparraukseen ja palvelun esimerkkeihin voit tutustua Topinpuiston sivuilla
Uutinen
10.4.2025
Topinpuiston uutiskirje kokoaa yhteen Topinpuiston kiertotalouskeskuksen ajankohtaiset uutiset ja puheenvuorot. Haluatko saada Topinpuiston ajankohtaisimmat uutiset ja puheenvuorot jatkossa suoraan sähköpostiisi? Tilaa...
Uutinen
9.4.2025
Topinpuiston oppimisympäristö on mukana kansainvälisessä Erasmus+-rahoitteisessa BECOME-hankkeessa, jonka tavoitteena on vahvistaa kiertotalouden asiantuntijoiden vihreitä taitoja luomalla oppimisyhteisöjä ja edistämällä yhteistyötä...
Uutinen
27.3.2025
Lounais-Suomen Jätehuolto, Turun Ekotori ja Business Turku järjestivät työpajan, jossa yritykset ja muut toimijat pohtivat, miten materiaalien uudelleenkäytöstä syntyy liiketoimintaa....